11/08/2026
Iltalääkettä
Seuraan uteliaana tätä Leijonan uudenkuun ja auringonpimennyksen jyrinää ja kohinaa. Levollisena, väkevän ja luottavaisena astumaan läpi sen tarjoamasta portista kohti uutta.
Viime vuodet ovat olleet menetyksen vuosia, Louhin ja Iisakin kuolemat, lasten kotoa pois muuttaminen, suurista unelmista, tavoitteista, haaveista ja toiveista luopumiset, ihmissuhteiden katkeamiset. Olen kulkenut viimeisen vuoden kuin sumussa, vailla päämäärää, kiinnekohtia tai merkitystä. Jollakin tavalla kokonaan irti ja toisiaan seuranneista järkytyksistä niin turtana, että mistään uudesta ei tullut todellista. Elämä on tuntunut usvaiselta virralta ympärilläni - ei sellaiselta, johon osallistun.
Kesän olen koonnut lempeiden kokemusten hunajaa: itselleni rakkaiden asioiden opettamista, lasten naurua, lampaiden pehmeiden turpien pehmeitä kosketuksia, lämpiminä läikkyviä järviä kesäöiden valossa, uusien ja vanhojen ystävien parantavaa naurua, rummun väkevää kumua ja teltan palauttavaa turvaa.
Näyttää siltä, että vuoden ja päivän sääntö pätee. Jokainen ravisteleva muutos, repivä menetys, pelko ja pettymys on vaatinut juuri sen verran aikaa sulaakseen hyväksynnäksi, viisaudeksi ja voimaksi. Ei käskemällä, pakottamalla tai hoputtamalla, vaan antamalla sille tilaa, rauhaa ja aikaa virrata läpi.
Emme tarvitse julmuutta tai kovuutta kulkeaksemme läpi sielun pimeiden öiden. Ainoastaan sitoutumista siihen, että joka aamu voi nousta, hengittää läpi päivän ja ottaa vaikka aivan pienenkin askeleen kohti valoa. Tarvitsemme makeutta, hunajaa, elämän virvoittavaa voimaa, laulaakseemme itsemme takaisin eloon.
Tuntuu, kuin maailma tiivistyisi jälleen esiin usvasta. Olen saanut itseni kiinni asioista, jotka luulin kadottaneeni: huvittuneisuudesta arjen vastoinkäymisten edessä, hupsuttelusta ja hulluttelusta - flirttailusta, voitteko kuvitella! Eloon palaamisen, henkiin heräämisen ja eheyteen astumisen virta tuntuu luissa asti.
M***a kukaan ei nouse Manalasta samana, kuin sinne laskeutui. Olen väkevämpi, kuin ennen. Vähemmän makea ja hunajainen. Vähemmän halukas lepyttelemään, liehittelemään ja hellimään maailman hyväksi. Enemmän itseni kokoinen ja rauhassa kaiken hurjuuden kanssa. "Milloin lakkaat säikkymästä sitä, kuinka maa järähtelee askeltesi alla?" kysyi Jumalatar.
Juon iltalääkettä: salviasta, sitruunamelissasta, poimulehdestä ja mintusta haudutettua teetä. Kaikki omasta puutarhasta suoraan teepannuun kerätty. Silitän valmistuvan kyltin rosoista pintaa ja hellin sormin korvansa menettäneen mukini laitoja. Olen alkanut vasta havahtua siihen, kuinka syvästi minulla on juuri sitä, mitä eniten elämässä kaipaan.
Olen valmis katsomaan, mitä huominen tuo. Mitä se vielä ravistaa pimeydestä esiin ja tarkasteltavaksi, että voin astua viisaampana elämäni seuraavaan lukuun. 💜