12/07/2026
Lapsena me osataan unelmoida.
Me kerrotaan kaikille, että meistä tulee prinsessoja, astronautteja, NHL tähtiä tai me valloitetaan suurimmat lavat ikinä.
M***a jostain syystä aikuisena me ei enää uskalleta kertoa edes itsellemme isoja, hullujakin unelmia.
Moni uskaltaa kyllä toivoa asioita, jotka tuntuvat järkeviltä ja mahdollisilta.
Sellaisia, joita ei tarvitse selitellä kenellekään.
Sellaisia, joihin muutkin nyökkäävät hyväksyvästi.
Sellaisia, jotka mahtuvat siihen elämään, jota jo nyt elää.
M***a isomman unelman kohdalla mieli alkaa helposti rakentaa rajoja jo ennen kuin ajatus on ehtinyt kunnolla syntyä.
Ei minulla ole siihen varaa.
En minä osaisi.
On liian myöhäistä.
Ei tuollainen ole minua varten.
Mitä muutkin ajattelisivat?
Silloin unelmaa ei välttämättä hylätä siksi, ettei sitä oikeasti haluaisi.
Se pienennetään sellaiseksi, että se tuntuu turvalliselta.
Isosti unelmoiminen ei tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi tavoitella luksusta, menestystä tai jotain ulospäin näyttävää.
Se voi tarkoittaa ihan vain sitä, että uskaltaa kuvitella itselleen elämän, joka tuntuu enemmän omalta.
Ja ennen kuin alkaa miettiä, miten se voisi toteutua, täytyy ensin uskaltaa myöntää itselleen, mitä oikeasti haluaa.
Mikä kuvaa sun unelmaa?
Voit kertoa sen sanoin tai kommentoida kuvalla 🖼️