21/10/2023
🍎🍎🍎
Vocal Yin kypsyy ja kehittyy.
🍎Kyllin kypsä?
Riittävän valmis?🍎
Sain viettää toissa illan tunnelmallisesti ja tunteikkaasti laulavaisteni kanssa. Järjestimme lauluillan, jossa monenikäiset harrastajat toivat kauniilla tavalla näkyviin ja kuuluviin palan itsestään. Jakoivat jotakin itselle tärkeää.
Kuten aina, sanoitin illan aluksi meidän harjoitelleen laulamista, ja tänään harjoittelevamme ”esiintymistä.” (Note to self: tutkin tätä sanaa ja sen käyttämistä!)
🍎🍎🍎
Jo pitkään on ns. perinteisemmän laulunopetuksen (Second note!) rinnalla ja lomassa omalla polullani kulkenut äänenkäytön hoitavat vaikutukset: ihan vaan itselle, omalle terveydelle ja tasapainolle tuotetut äänet ja värähteet.
Kun omasta äänestä löytää (jälleen) Ystävän, on sen kanssa - työtehtävien ja oman kiinnostuksen niin kysyessä - helpompi toimia missä ympäristössä ja tilanteessa tahansa.
Olen luonut upeita tapoja ja harjoituksia tämän puolen löytämiseksi, ja yhdistelen kaikkea oppimaani niin laulupedagogina, laulajana, luontaishoitajana kuin henkisestä kasvusta kiinnostuneena ihmisenäkin.
Kaikkien ääniasioiden hiljalleen linjautuessa, haluan ryhtyä tuomaan enemmän näkyväksi myös elämäntehtäväni tätä puolta.
Vaikka tälle kaikelle ei olekaan vielä jäsentyneitä sanoja.
Tämä on minun vielä hieman kypsymässä killotteleva omenani.
Ja haluan rohkaista muitakin:
Vaikka se sun omena ei olisi vielä ihan kypsä kaikilta kyljiltään,
vaikka et olisi vielä ihan varma sen lajikkeestakaan,
se voi silti olla ihan hiton hyvä omena!
🍎
ig: soihyvin
❤️