06/11/2021
Muistan, miten nelivuotiaana pelotti mummon avoin arkku. Hän oli mielikuvissani elävänäkin suhteellisen pelottava körttimummo eikä lapsenmieleni osannut päättää, olisiko hän vainajana yhtään lempeämpi.
Uran alussa nuorena sairaanhoitajana sanat katosi päästäni vanhuksen tarttuessa käteeni ja sanoessa “Minä tahtoisin jo pois, haluaisin kuolla”. Nyt itse ollessani askeleen lähempänä kuolemaa ja kohdattuaan sitä enemmän sekä henkilökohtaisessa elämässä että työurallani, mieli yhtyy vanhan kollegan sanoihin “Ei kuolevaa tai vainajaa tarvitse pelätä, ne on ne jälkeenjääneet, joista pitää olla huolissaan”.
Pelko pärjäämisestä, ahdistus ja jopa kaikennielevä viha ja kiukku.Valtameren kokoiset tunteet, jotka uhkaavat hukuttaa. Kaikki ne voivat tulla esiin läheisen kuollessa. Voi tulla myös täydellinen apatia ja tunnottomuus, jolla mieli suojelee. Siinä tapauksessa, että läheinen on ollut niin väsynyt elämään, että on valinnut itse kuoleman oman käden kautta, tunteet ovat usein vieläkin vaikeammat kohdata, hyväksyä ja käsitellä. kaikki tunteet ovat kuitenkin oikeita, koska vääriä tunteita ei ole.
Länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa usein pelätään lähestyä kuoleman ja menetyksen kohdanneita. Kuolemasta on hankalamoi tehdä onnelista ja instakelpoista. Ihminen tarvitsee ihmistä. Siinä riittää usein katse, kysymys “Miten menee?”, puhelinsoitto,joskus ehkä postikortti. Mietin kaikkea tätä katsoessani lasteni kanssa ihanaa Pixarin Coco-elokuvaa, jossa teemana on tuonpuoleinen ja Día de Mu***os eli meksikolainen vainajien päivä.Juhla on riehakas ja vainajien uskotaan sinä yönä liikkuvan tuonpuoleisen ja tämän meidän fyysisen todellisuuden välillä. Kovin kaukana meidän Pyhäinpäivästä. Enkä toivoisi meidän luopuvan omista, meille lohdullisista tavoista, m***a voisimme kenties joskus avoimemmin surra ja kohdata surevia. Pienin askelin, armollisesti tässäkin.
Itse olen jo sytyttänyt kynttilät, katsonut valokuvia ja hetkeksi kaivanut esiin muistoja mielestäni.Tämä ei olisi ehkä saanut körttimummoni hyväksyntää, koska kirkossa ei ole taaskaan tullut käytyä m***a ajatus hänestä, vanhemmistani ja lempeästä ukista yhdessä jossain tuo minulle lohtua.
