25/06/2026
Mitä hautajaiset oikeasti maksavat?
Moni yllättyy siitä, kuinka paljon hautajaisten kustannukset voivat vaihdella. Hautajaisten hinta ei ole vakio, vaan se muodostuu täysin tehdyistä valinnoista. Ero yksinkertaisimman ja laajimman toteutuksen välillä voi olla tuhansia euroja.
🕊️ Pienet ja pelkistetyt (noin 1 000–1 800 €)
Sisältävät yleensä tuhkaamisen tai arkkuhautauksen, yksinkertaisen arkun sekä pienen arkunkoristeen. Tilaisuus järjestetään usein vain lähimpien kesken ilman erillistä muistotilaisuutta.
🕊️ Perinteiset hautajaiset (noin 2 000–4 500 €)
Suomessa yleisin tapa hyvästellä läheinen. Kokonaisuuteen kuuluu tavallisesti siunaustilaisuus, arkku ja uurna, muistotilaisuus, kukat, tarjoilut sekä kuolinilmoitus.
🕊️ Isot ja yksilölliset hautajaiset (noin 5 000–10 000 € +)
Kustannuksia kasvattavat esimerkiksi jalopuu arkku, suurempi muistotilaisuus, runsas kukkakoristelu, esiintyvät muusikot sekä uuden hautakiven hankinta tai vanhan kunnostus.
Tärkeintä on muistaa, että jokainen valinta on oikea. Hautajaisten ei tarvitse olla suuret tai kalliit ollakseen arvokkaat. Kauneimmat jäähyväiset ovat usein sellaiset, jotka tuntuvat omilta ja kunnioittavat vainajan muistoa.
Jos hautajaisten järjestäminen mietityttää, autamme mielellämme löytämään juuri teidän toiveisiin ja budjettiin sopivan ratkaisun. 🤍
Hautaustoimisto Lohdun hautauspalvelut ovat käytettävissäsi lähes koko Suomessa. Meiltä saat kaikki hautajaisiin liittyvät järjestelyt nopeasti ja vaivattomasti. Lohtu tarjoaa lämpöä ja asiantuntevaa apua jokaiselle, joka tarvitsee tukea surun tai menetyksen hetkellä.