16/06/2026
Pidin hiljattain webinaarin terveydenhuollon ammattilaisille aiheesta suru, läsnäolo ja auttajan keho. 🤍
Tätä rakentaessani huomasin jotain, mikä on ollut työssäni jo pidempään tunnistettavissa: suru, kipu ja neuropiirteisyys liittyvät samoihin hermostollisiin perusteemoihin.
Kaikkia kolmea ilmiötä yhdistää hermoston voimakas — joskus arjessa epäloogiseltakin tuntuva — reagointi. Kuten surun aaltoileva, kehollinen prosessi. Tai kipu, joka ei välttämättä helpota millään toimenpiteillä. Tai neurokirjon arki, jossa vireystila vaihtelee voimakkaasti yli- ja alivireyden välillä.
Eri ilmiöt — sama maaperä.
Ja sama työkalupakki kantaa kaikkien yli:
✨ Kehollisuus — kyky kuunnella mitä keho viestii
✨ Itsesäätely — kyky palata tasapainoon
✨ Vireystilan säätely — kyky tunnistaa missä juuri nyt olen
✨ Sietoikkuna — alue jossa pystyn ajattelemaan ja olemaan läsnä
✨ Palautuminen — kyky löytää kuormitukselle vastapainoa
Samat taidot, joita opitaan ADHD-ohjauksessa, toimivat yhtä lailla, kun arjessa on läsnä surua tai kipua. Tai kaikkia näitä yhtä aikaa, kuten monella elämässä on.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Jos olet tilanteessa, jossa arki tuntuu hallitsemattomalta — riippumatta siitä, mistä tunne syntyy — sinun kehostasi löytyy jo perustaa, jolle rakentaa. Joskus sen vahvistamiseen tarvitaan tukea.
Tunnistatko tämän omasta työstäsi tai arjestasi?
