07/09/2026
Joskus on pysähdyttävä katsomaan taaksepäin ja tajuttava, miten pitkälle on tullut. ❤️
Vammautin niskani vuosina 2009 ja 2010, ja sen jälkeen jouduin olemaan pitkään kokonaan työelämän ulkopuolella vaikeiden oireiden vuoksi.
Vuonna 2017 tuli vielä uusi retkahdusvamma, jonka myötä elämääni tuli Hortonin oireyhtymä.
Viime vuoden alku oli erityisen raskas. Tammi–heinäkuun aikana minulla oli lähes 30 kohtausta. Se oli aikaa, jolloin päivästä selviytyminen saattoi olla ihan riittävä tavoite. Huhtikuu oli pahinta, kun pisin kohtaus kesti yli 5 vuorokautta!
Heinäkuun alussa sain CPAP-laitteen, ja sen myötä tilanne alkoi helpottaa. Päänsäryt jäivät suurimmaksi osaksi taakse.
Tänä vuonna minulla on ollut tähän mennessä vain viisi kohtausta. ❤️
Ja ehkä juuri siksi tämä tuntuu niin uskomattomalta:
Olen pystynyt tekemään työtä.
Olen pystynyt rakentamaan omaa yritystoimintaani.
Olen joutunut aloittamaan m***a kertaa uudelleen. Olen joutunut hyväksymään rajoitteita, muuttamaan suunnitelmia ja olemaan kärsivällinen silloin, kun mitään nopeaa ratkaisua ei ole ollut näkyvissä.
Ja nyt huomaan olevani aidosti onnellinen.
Ehkä ensimmäistä kertaa uskallan sanoa sen myös ääneen:
Olen ylpeä itsestäni. ❤️
En siksi, että olisin tehnyt jotain muita enemmän tai paremmin.
Vaan siksi, että en luovuttanut.
Jos tästä voi joku ottaa jotain mukaansa, niin ehkä tämän:
Sinnikkyys ei aina palkitse nopeasti. Joskus se palkitsee vasta vuosien päästä. M***a silloin sitäkin suuremmalta tuntuu huomata, että kaikesta huolimatta pääsit eteenpäin.
Yrittäjäpäivänä halusin vain pysähtyä hetkeksi nauttimaan siitä. ❤️
