21/11/2025
Mistä koostuu sun hyvinvointisi?
Onko se muuttuva asia, onko peruspalikat kunnossa, ja kuinka sitä voisi edistää? Itse pohdiskelin kulunutta viikkoa ja perinteisen kolmion (sininen) rinnalle / leikkaamaan nostin vihreän kolmion, jossa nousee esiin omia tämän viikon aikana hyvinvointiani tukevia asioita. Liikettä olen vahvistanut pyöräilemällä, talvipyöräily on ihan parasta, kunhan vain oikein ymmärtää pukeutumisen ja turvallisuutta edistävät seikat. Ravintoon olen keskittynyt, laadukkaasti ja sopivan riittävästi sekä monipuolisesti. Uni on nykyajan doping, ja sen seurantaan on Garmin ollut kelpo kaveri, hyvin nukuttu yö lisää energiaa päivään.
Itsemyötätuntoa olen vahvistanut kuluneella viikolla, "perhoshalaus" itselle tai huolihetki ja koen, että vahvuuksien tunnistaminen sekä niiden vahvistaminen vahvistaa myös itsemyötätuntoa. Alleviivata onnistumisia, oppia epäonnistumista. Rohkeutta vaaditaan yrittäjyyteen, ja sinnikkyyttä - rohkeuden kanssa kulkee käsi kädessä uteliaisuus, ennakkoluulottomuus ja päämäärätietoinen tekeminen. Kohtaamiset ovat olleet viikon suola, kuluneella viikolla pääsin muun muassa mukaan Kangasalan kaupunginvaltuutetun roolissa Suomen vanhimman nuorivaltuuston organisoimalle lasten kyselytunnille. Hienoja kysymyksiä, aitoja kohtaamisia ja näin päättäjän roolissa yhden rajapinnan parempaa tuntemusta.
Hyvinvointia on tämä viikko ollut siis täynnä, uudella tarmolla eteenpäin. Keep on rockin!