26/09/2026
Perjantain jatkohoidossa pysähdyimme arvojen äärelle, josta kehkeytyi monihaarainen keskustelu 🧡
Puhuimme elämän haasteista ja asenteista. Siitä, miten helposti kiitollisuus unohtuu silloin, kun huomio kiinnittyy siihen, mikä puuttuu.
Puhuimme riittämättömyydestä ja suorittamisesta. Siitä tunteesta, että pitäisi vielä vähän enemmän, paremmin ja tehokkaammin.
Puhuimme kaunasta. Niistä asioista, joita kannamme mukana pitkään senkin jälkeen, kun tapahtumat ovat jo menneet.
Puhuimme myös luovuttamisesta ja irtipäästämisestä.
Kaikkea ei tarvitse ratkaista.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa.
Kaikkea ei tarvitse kantaa mukana.
Joskus toipumisessa on kyse myös siitä, että pysähtyy tähän hetkeen ja hyväksyy sen, mikä juuri nyt on.
Mieli kun helposti seikkailee menneessä tai tulevassa.
Menneessä on asioita, joita emme enää voi muuttaa. Tulevassa taas asioita, joita emme vielä voi tietää.
M***a tämä hetki on se paikka, jossa elämä oikeasti tapahtuu.
Puhuimme myös askeltyöstä ja siitä, miksi oman toipumisen eteen tehtävä työ on niin merkityksellistä.
Pelkkä asioiden ymmärtäminen ei aina vielä riitä.
Voi tietää, mistä omat toimintatavat kumpuavat. Voi ymmärtää omaa historiaansa ja tunnistaa vanhoja malleja – ja silti huomata palaavansa niihin uudelleen.
Askeltyö tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä näiden asioiden äärelle, katsoa niitä rehellisesti ja alkaa tehdä asioille jotain.
Ei vain ymmärtää itseään, vaan alkaa myös vapautua siitä, mikä on pitänyt kiinni menneessä.
Ja ehkä juuri siinä on yksi toipumisen tärkeistä kohdista:
että menneisyys saa olla osa omaa tarinaa ilman, että sen täytyy enää määrittää koko loppuelämää.
Arvot eivät näy vain siinä, mitä sanomme tärkeäksi.
Ne näkyvät siinä, miten toimimme ja ennenkaikkea silloin kun elämä ei mene niin kuin haluaisimme.
Siinä, miten kohtelemme itseämme.
Siinä, miten kohtaamme muut.
Siinä, mihin käytämme aikamme.
Ja siinä, mitä olemme valmiita tekemään oman toipumisemme eteen.
Ihanaa viikonloppua kaikille toivottelee Jenna 🧡