23/04/2026
17 vuotta sitten alkoi muutos.
Sunnuntaina aamulla pysähdyttiin pitkästä aikaa yhdessä tekstien äärelle. Puhuttiin siitä, mikä hoitoon lähdössä ja hoidon aloituksessa oli Mikalle merkityksellistä ja siitä, miten elämä on siitä eteenpäin kulkenut. Huomattiin yhtäkkiä myös, että tänäänhän on itse asiassa tasan 17 vuotta siitä aamusta, kun herättiin tahoillamme hoidon läheiskohtaamisen jälkeiseen päivään.
Siitä viikonlopusta on 17 vuotta, m***a ne tunnelmat eivät kyllä unohdu koskaan. Muistettiin ihmisiä, terapeutteja, niitä jotka istuivat silloin samassa ringissä meidän kanssa, sitä oloa ja ilmapiiriä. Jotain siitä jäi pysyvästi sydämeen. Se viikonloppu oli meille uuden elämän alku. Vieläkin tuntuu lähes ihmeelliseltä, miten yksi viikonloppu voi muuttaa niin täydellisesti elämän suunnan. Mikä jännitys, mikä sisäinen vapina, mikä tietoisuus uuden äärellä olemisesta, muutoksesta.
Ei me tietenkään silloin tiedetty, mitä kaikkea tulevat vuodet toisivat tullessaan. Paljon opettelua, paljon kipupisteitä, paljon kasvua. Raittiuden suhteen suunta oli selvä, m***a sen kaiken muun elämän opetteleminen ei ollutkaan niin yksinkertaista. Yhteisen elämän opetteleminen, perheen uudenlaisen arjen rakentuminen, kodin ilmapiirin muuttuminen, luottamuksen vahvistuminen vähitellen. Kaikki se tapahtui pikkuhiljaa, ajan kanssa.
Usein sanonkin, että on hyvä pysähtyä sen äärelle, että meidänkin perheessä yhden ihmisen raitistuminen pelasti kuusi ihmistä ja mahdollisesti myös tulevia sukupolvia. Se mullisti koko perheen elämän. Se kertoo jotain siitä, miten valtavasta asiasta toipumisessa on kyse. Kyse ei ole koskaan vain yhdestä ihmisestä. Kyse on aina paljon suuremmasta.
Yksi asia oli meille alusta asti hyvin selvä. Se, että kummankin täytyy tehdä oma työnsä. Kummankin täytyy katsoa itseensä, kohdata omat heikkoutensa, luonteenvirheensä, kipupisteensä ja opetella elämään toisin. Vasta siitä voi oikeastaan alkaa kasvaa jotain uutta myös parisuhteessa. Ei niin, että toinen muuttuu ja kaikki järjestyy sillä, vaan niin, että molemmat suostuvat muutokseen.
Ehkä juuri siksi tämä työ, jota tänään tehdään, tuntuu niin merkitykselliseltä. Tämä on myös se viesti, jota halutaan välittää eteenpäin. Ihmisen täytyy sitoutua itsensä hoitamiseen. Se työ pitää tehdä. Se ei tule tekemättä. M***a sitä ei tarvitse eikä pidäkään tehdä yksin. Sitä on helpompi tehdä hoidon, vertaisten, ohjelman, kummin ja yhteisön avulla. Siinä tarvitaan muita ihmisiä. Siinä tarvitaan myös sitä, että oppii vähitellen itse olemaan tukena toisille.
Toipuminen on meille tarkoittanut niin paljon enemmän kuin vain sitä, että juominen jää pois. Se on ollut tunne-elämän toipumista, kasvua, luopumista, kuuntelemisen opettelua, sietokyvyn vahvistumista, yhteyden löytymistä itseen, läheisiin, ympäröivään maailmaan ja Korkeampaan Voimaan. Koko elämän opettelua uudella tavalla. Sitä, että ei enää eletä ongelmassa vaan ratkaisussa.
Siksi tuntuukin edelleen käsittämättömältä, että Suomessa joutuu yhä taistelemaan päästäkseen sellaiseen hoitoon, jossa tavoitteena on oikeasti päihteettömyys, raittius, tunne-elämän toipuminen ja uusi elämä. Edelleen. Meitä toipuneita ihmisiä, perheitä ja parisuhteita kun on Suomessa jo paljon.
Elämässä on tapahtunut ihme. Vuosien aikana muutos on ollut valtava.
Sen äärellä tuntee ennen kaikkea kiitollisuutta. Kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat silloin mukana samassa ringissä Lapuan Minnesota-hoidossa. Kiitos Hannamari ja Rami, jotka olitte ohjaamassa meitä uuden alun äärelle.
Ramista on jäänyt yksi hetki erityisesti mieleen. Hän tuli silloin lauantai-iltana eteen ja sanoi, etteivät he voi luvata raittiutta eikä sitä, ettei ihminen enää koskaan joisi. Voitte arvata, mitä Koivulan rouvan päässä liikkui. Että mitä ihmettä tuo tarkoittaa, täällä sitä on könnätty kaksi päivää ja nyt sitte ei edes luvata mitään.
Voi olla, että Junnila sai pahaa silmää🤭
Myöhemmin on toki ymmärtänyt, miten totta se oli. Raittius ei synny lupauksista. Niitä oli kuultu jo juovana aikana. Yrityksiä oli ollut paljon. Luottamus alkaa rakentua siitä, että ihminen elää toisin. Elää raittiina. Elää ohjelmassa. Muuttuu. Kasvaa. Tekee työnsä. Ja niin on tapahtunut.
Kiitokset siitä kuuluvat 12 askeleen toipumisohjelmalle.
On hyvä ja tärkeää aina välillä palata siihen mistä on lähdetty.
Mahdoton kiitollisuus raittiista miehestä ja tästä koko elämästä ja raittiuden mukanaan tuomista asioista, raittiuden roiskeista.
🧡Riitta
📸Kuva ( on vanha, m***a merkityksellinen) Kalymnoksen reissulta vuodelta 2010 ensimmäinen lomareissu vuoden hoidon jälkeen. Raittius muutti nekin🤗
‼️ Mikan Voiko alkoholismista oikeasti toipua? – luentoilta Kauhajoellai ti 28.4. Ilmoittautumisohjeet kommenteissa,
