Avarrat

Avarrat Avarrat - Hyvinvointitaitojen ohjaus

Hyvinvointiin ja työhyvinvointiin liittyvää ohjausta ja koulutusta, TRE- ohjausta Kesto 1-2h aiheesta riippuen.

Palveluni
-Perustuu positiivisen psykologian tutkittuun tietoon ja ratkaisukeskeiseen toimintamalliin
-Avuksi ihan mihin tahansa elämänalueen ongelmaan tai asiaan, johon toivot muutosta,
kuten stressiin, nuutuneisuuteen, ilottomuuteen, työssä jaksamiseen, ihmissuhteisiin, ajanhallintaan, vanhemmuuteen
-Ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa, rakennetaan ja vahvistetaan hyvinvoinnin perustaa
-Käytännö

nläheistä, lempeää, voimaannuttavaa, aitoa kohtaamista, aiheeseen paneutumista ja kanssakulkemista
-Asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan etenevää
- Tyytyväisyystakuu, hyödyttömästä palvelusta ei maksua

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Palvelut:


Hyvinvointipaja

Ryhmätapahtuma, jossa käsitellään yhtä hyvinvointiimme liittyvää aihetta. Alkuun tietopohjustus aiheeseen, jonka jälkeen keskustelua ja pohdintoja, erilaisten aiheeseen sopiviin harjoitteisiin perehtymistä. Hyvinvointipajaan voi tulla aiheen mielenkiinnon mukaan. Perehdymme mm. yksitellen eri hyvinvointiimme vaikuttaviin tekijöihin ja hyvinvointitaitoihin, stressin hallintaan, TRE-stressipurkuliikkeisiin, työhyvinvoinnin sisältöihin, ajanhallintaan, perheen hyvinvointiin. Jokaisella kerralla keskeistä: osallistuminen keskusteluihin täysin vapaaehtoista oman jaksamisen ja halun mukaan, toista kunnioittava ja turvallinen ilmapiiri. Ratkaisukeskeinen ohjauskeskustelu

- Henkilökohtaista ohjauskeskustelua voi hyödyntää yksin, yhdessä tai vaikka perheenä
-Valmentava ja ohjauksellinen työtapa asiakkaan oman reflektio-, oppimis- ja muutosprosessin tukena.
-Ongelman jäsentämisen jälkeen keskitytään muutostoiveeseen. Mitä halutaan tilalle?
- Tuetaan löytämään omia motivoivia tavoitteitaan.
-Hyödynnetään vahvasti aiheeseen liittyvää tietoa ja tarkastellaan ratkaisukeskeisten kysymysten avulla aihetta eri tulokulmista, jolloin oivallukset ja uudet ajattelumallit saavat tilaa.
- Aihe jäsentyy, ja näin konkreettiset askeleet ja menetelmät tilanteen ratkaisemiseksi alkavat näyttäytyä selkeämmin.
- Hyödynnetään asiakkaan omia vahvuusresursseja etsittäessä sopivia keinoja ja menetelmiä saavuttaa toivottu tavoite.
- Ohjauskerrat jatkuvat halun ja tarpeen mukaan askel kerrallaan kohti toivottua muutosta. Hyvinvointikurssi

Sinulle, joka koet tarvitsevasi tukea ja työkaluja omaan hyvinvointiisi. Käytännönläheistä ja selkeää positiiviseen psykologiaan ja ratkaisukeskeiseen toimintamalliin pohjautuvaa ohjausta.
• Keskeisin tieto hyvinvointiimme vaikuttavista asioista
• Lisää ymmärrystä ja myötätuntoa, on lempeää ja motivoivaa
• Tarjoaa keinoja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen
• Lisää itsetuntemusta ja vahvistaa itsensä johtamisen taitoa
• Tarjoaa välineitä stressin hallintaan

Sisältö
• 2x henkilökohtaista ohjauskeskustelua
• 4x ryhmätapaamista: alustus hyvinvointiin liittyvästä aiheesta, yhteistä pohdintaa
• Aiheisiin liittyviä ja ajatuksia herätteleviä yksinkertaisia harjoituksia/tehtäviä

Ryhmätapaamisissa osallistuminen keskusteluun vapaaehtoista, aina oman jaksamisen ja halun mukaan, toista kunnioittava ja turvallinen ilmapiiri. Teoriatieto avaa ymmärrystä ja selkeyttää omaan hyvinvointiin liittyviä tekijöitä sekä muutostoiveita niiden suhteen. Harjoitusten ja tehtävien avulla lisätään itsetuntemusta sekä omia voimavaroja, joita taas hyödynnetään vahvuusresursseina etsittäessä sopivia keinoja ja menetelmiä muutosten tekemiseen. Ohjauskeskusteluissa kartoitetaan henkilökohtaista hyvinvoinnin nykytilannetta, tarkastellaan ratkaisukeskeisesti asioita eri näkökulmista, tuetaan löytämään omia motivoivia tavoitteita sekä askeleita niitä kohti. Ohjauskeskustelussa käydyt asiat ovat luonnollisesti täysin luottamuksellisia. Työhyvinvointikurssi

Sinulle, joka koet tarvitsevasi tukea ja työkaluja omaan työhyvinvointiisi, työssä jaksamiseesi tai kuntoutumiseesi takaisin työelämään. Omaat jaksamista sen verran, että ohjaus- ja oppimisprosessi on mahdollista. Palvelun tarkoituksena on lisätä ymmärrystä omaan työhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä antaa valmiuksia oman työkuntoisuuden vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. Palvelu:
Käytännönläheistä ja selkeää positiiviseen psykologiaan ja ratkaisukeskeiseen toimintamalliin pohjautuvaa ohjausta.
• Keskeisin tieto hyvinvointiimme vaikuttavista asioista työssäjaksamisen näkökulmasta
• Lisää ymmärrystä ja myötätuntoa, on lempeää ja motivoivaa
• Tarjoaa keinoja oman työssäjaksamisen vahvistamiseen
• Vahvistaa omaa toimijuutta työkuntoisuuden ylläpitäjänä
• Lisää itsetuntemusta ja vahvistaa itsensä johtamisen taitoa
• Tarjoaa välineitä stressin hallintaan


Sisältö
• 2x henkilökohtaista ohjauskeskustelua
• 4x ryhmätapaamista: alustus työhyvinvointiin liittyvästä aiheesta, yhteistä pohdintaa
• Aiheisiin liittyviä ja ajatuksia herätteleviä yksinkertaisia harjoituksia/tehtäviä

Ryhmätapaamisissa osallistuminen keskusteluun vapaaehtoista, aina oman jaksamisen ja haluan mukaan, toista kunnioittava ja turvallinen ilmapiiri. Teoriatieto avaa ymmärrystä ja selkeyttää omaan työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä sekä muutostoiveita niiden suhteen. Ohjauskeskusteluissa kartoitetaan henkilökohtaista työhyvinvoinnin nykytilannetta, tarkastellaan ratkaisukeskeisesti asioita eri näkökulmista, tuetaan löytämään omia motivoivia tavoitteita sekä askeleita niitä kohti. Lyhyt viikonloppukurssi

Aiheena hyvinvointi/työhyvinvointi
Kesto: pe klo 17–20.30 (sis. 15min tauko) ja la klo 9–15 (sis. 30min ja 2x15min tauot)

Keskitytään tietotasolla keskeisimpiin hyvinvoinnin/työhyvinvoinnin tekijöihin ja keinoihin vahvistaa sitä. Aiheeseen sopivia ajattelua herätteleviä harjoituksia ja keskustelua, parhaimmillaan yhdessä oppimista ja oivaltamista sekä vertaistukea. Keskeistä: osallistuminen keskusteluihin täysin vapaaehtoista oman jaksamisen ja halun mukaan, toista kunnioittava ja turvallinen ilmapiiri. Vanhemmuuteen/kasvattajille: Tavoitteena hyvinvoiva lapsi ja nuori -kurssi

-Tukea lapsen sekä koko perheen hyvinvoinnin vahvistamiseen
-Välineitä perheen arjen selkeyttämiseen ja toimivampien ajattelu- ja toimintatapojen juurruttamiseen
-Toivoa herättäviä, helpottavia ja innostavia oivalluksia

Saat tietoa,
- millaisista asioista lapsen hyvinvointi rakentuu sekä millaisin keinoin sitä voidaan vahvistaa.
- millainen kasvuympäristön toimintakulttuuri tukee lapsen kokonaisvaltaista terveyttä sekä miten sitä voi lähteä rakentamaan
- miten omaa ja koko perheen hyvinvointia voidaan vahvistaa.

1 ohjauskeskustelu 1-2h
4 ryhmäkertaa: taustateoriaa ja ajattelua herätteleviä harjoituksia, parhaimmillaan yhdessä oppimista ja oivaltamista ja sekä vertaistukea




Lyhyt viikonloppukurssi: Perheen hyvinvointi

Kesto: pe klo 17–20.30 (sis. 15min tauko) ja la klo 9–15 (sis. 30min ja 2x15min tauot)

Keskitytään tietotasolla keskeisimpiin perheen hyvinvoinnin tekijöihin ja keinoihin vahvistaa sitä. Aiheeseen sopivia ajattelua herätteleviä harjoituksia ja keskustelua, parhaimmillaan yhdessä oppimista ja oivaltamista ja sekä vertaistukea. Koulut, päiväkodit, yhdistykset.. Vanhempainilta/luento: Tavoitteena hyvinvoiva lapsi

Antaa tietoa
- millaisista asioista lapsen hyvinvointi rakentuu sekä millaisin keinoin sitä voidaan vahvistaa.
- millainen kasvuympäristön toimintakulttuuri tukee lapsen kokonaisvaltaista terveyttä sekä miten sitä voi lähteä rakentamaan. Räätälöidyt koulutukset/teemapajat

Tilauksesta lapsen ja perheen hyvinvoinnin, oman hyvinvoinnin/työhyvinvoinnin teemasta rakennettu asiakkaan tarpeeseen sopiva koulutus/ toiminnallinen teemapaja




TRE-ohjaus, yksilö- ja pariohjausta

TRE- stressinpurkuliikkeet (Trauma and Tension Releasing Exercises) Amerikkalaisen tohtori David Bercelin kehittämä kehollinen stressinpurkumenetelmä, joka perustuu ihmisen omaan luonnolliseen biologiseen ja neurologiseen kykyyn toipua stressiä, jännityksiä ja traumoja aiheuttaneista tilanteista. Menetelmä on hyvin yksinkertainen ja helposti omaksuttava sekä useimmissa tapauksissa myös turvallinen ja tehokas itsehoitomenetelmä. Se soveltuu mainiosti myös kehonhuollon ja rentoutumisen välineeksi. TRE- menetelmä ei sovi kaikille. Vaikea fyysinen tai psyykkinen häiriö voi olla este TRE:n harjoittamiselle. Sitä ei esimerkiksi suositella epilepsiaa tai syöpää sairastaville eikä sydäninfarktin saaneille. Fyysisen oireen kohdalla on hyvä keskustella asiasta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, samoin mielenterveyteen liittyvä diagnoosi vaatii myös aina terveydenhuollon ammattilaisen arvion TRE:n soveltuvuudesta. Lisätietoja kysymällä ja Trefinland.fi- sivustolta

Positiivisten tunteiden kerryttämisestä on mahdollisuus kehittyä pysyvä myönteinen tila.   ☘️Oman näköisessä elämässämme...
30/11/2025

Positiivisten tunteiden kerryttämisestä on mahdollisuus kehittyä pysyvä myönteinen tila.

☘️Oman näköisessä elämässämme tunnemme kyvykkyyttä, kun saavutamme asioita hyödyntäen vahvuuksiamme.
Toimimme kiinnostuksen kohteidemme parissa, ja on mahdollista myös ajoittain uppoutua kiireettä tekemiseen.
Koemme merkityksellisyyttä, kun toimintamme on arvojemme mukaista.

☘️Itsetuntemus on avain itsearvostukseemme: omat vahvuudet, taidot, arvot, toiveet, ajatus- ja toimintamallit, tapa käsitellä tunteita ja toimia niiden kanssa, tapa toimia vuorovaikutuksessa ja ihmissuhteissa jne.

☘️Hyvissä ihmissuhteissamme on vastavuoroinen arvostus, luottamus ja ystävällisyys/rakkaus, jossa voi olla oma itsensä.

Lapsen oikeuksien viikko 17.-23.11. teemana lapsen oikeus kuuluaLapsen ja nuoren hyvinvointiin, terveeseen psykologiseen...
17/11/2025

Lapsen oikeuksien viikko 17.-23.11. teemana lapsen oikeus kuulua

Lapsen ja nuoren hyvinvointiin, terveeseen psykologiseen kehitykseen ja motivaatioon vaikuttavat psykologisten perustarpeiden täyttyminen hänen kasvuympäristössään. Niistä yhtenä elementtinä on autonomian tarve, joka lapsen kohdalla tarkoittaa ennemmin vaikuttamisen mahdollisuutta omaan elämäänsä liittyvissä asioissa ikätasonsa mukaisesti.

Perheen arjessa lapsen ja nuoren kuuleminen onnistuu helposti esim. ratkaisukeskeisin keinoin. Menetelmässä aikuinen määrittelee raamit, joiden sisällä lapsi/nuori voi tehdä valintoja. Se sopii ihan mihin tahansa asiaan, josta perheen kesken päätetään tai johon toivotaan muutosta. Menetelmän harjoittelu on hyvä aloittaa pienillä ja helposti tavoitettavilla asioilla. Seuraavassa esimerkki ratkaisukeskeisen menetelmän kulusta muutostoiveen kohdalla.

1. Tavoitteen määrittelyä yhdessä, mitä muutosta toivotaan perheen arjessa, voi olla joskus toki lapsen oma toive.
2. Mitä hyötyä ja iloa tavoitteen saavuttaminen perheelle antaa?
3. Mitä asioita jo tavoitteeseen nähden tapahtuu/ jokainen osaa?
4. Mikä voisi olla ensimmäinen pieni ja realistinen askel kohti tavoitetta, miten sen saavuttaminen voi todentaa?
5. Mitä asioita tarvitaan tai pitää tapahtua, että tämä pieni muutos onnistuu, ja minkä asian kukin perheen jäsen valitsee harjoiteltavakseen?
6. Tärkeää on kannustus ja jokaisen edistymisen havaitseminen, myös silloin, vaikka ns. täyttä onnistumista ei vielä saavuteta. Harjoittelun unohtaminen on myös täysin inhimillistä ihan kenelle vaan.
7. 1. askeleen saavuttamisen äärellä pysähdytään ja iloitaan yhdessä onnistumisesta.
8. Seuraavan askeleen määrittely ja jatko yllä olevin ohjein, kunnes toivottu tavoite on saavutettu.
9. Iloitaan yhdessä tavoitteen saavuttamisesta, voidaan myös juhlistaa perheen kesken tavalla, johon lapsi/nuori on saanut vaikuttaa.

Osallistamisesta voi tulla perheen sisällä mieluinen uusi juttu: vuorovaikutus onnistuu yhteisen tavoitteen äärellä ja saadaan toisilta positiivista palautetta. Sisäisen motivaation herättelyn keinot ovat vahvasti käytössä, tämä taas kasvattaa lasta ja nuorta kohti itseohjautuvuutta ja vastuunottoa.

☘️Ihmisen psykologiset perustarpeet ovat aikanaan määritelleet amerikkalaiset psykologian professorit Edward Deci ja Richard Ryan.

☘️Jos ratkaisukeskeisyys menetelmänä enemmän kiinnostaa, niin kannattaa tutustustua myös Ben Furmanin Muksuoppiin, jossa lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan taitolähtöisesti.

Tervehdys,kesän jälkeen uudet lempeät syystuulet ovat puhuroineet tulevan suunnan edestä pilvet pois eli muutosta on ilm...
26/09/2024

Tervehdys,

kesän jälkeen uudet lempeät syystuulet ovat puhuroineet tulevan suunnan edestä pilvet pois eli muutosta on ilmassa. Sen vuoksi tulen piakkoin hetkeksi sulkemaan sivuston.

Myöhemmin syksyllä starttaa ainakin Työhyvinvointikurssi, näillä näkymin muutakin.

Siihen saakka olen tarvittaessa tavoitettavissa s-postitse tai puhelimitse.

Lämpimin terveisin
Minna

☘️Testiryhmä kokeili Työhyvinvointikurssiani.
Lämmin kiitos vielä kaikille ryhmäläisille sekä kurssin suunnitteluvaiheeseen osallistuneille!

☘️Ryhmäläisiä yhdisti uteliaisuus, avarakatseisuus ja halu kehittyä, tapahtui oivaltamista, oppimista ja oman kurssin suuntaamista ikiomia merkityksellisiä tavoitteita kohti.

☘️Keskustelu ryhmässä oli jokaisen oman tarpeen ja halun mukaista, tuntemattomuus ryhmäläisten kesken helpotti luottamuksellinen ilmapiirin syntymistä.

☘️Palautetta palvelustani:

"Löysin Työssäjaksamisen vahvistamisen valmennuksen kautta itseäni persoonana sekä ammatillisesti erilaisten tehtävien ja testien kautta.
Olin suorittamassa työharjoittelua ja seuraava askel oli hukassa. Yksilökeskustelujen ja ryhmässä saamieni näkökulmien kautta löysin omat vahvuuteni, arvoni ja asiat, mitä haluan (työ)elämältä. Sain tehokkaita työkaluja nimenomaan siihen, miten oman näköisen elämän voi yhdistää työelämään.
Kokemuksena siis todella arvokas myös nuorelle työelämän alkuvaiheessa kipuilevalle!’’

“Aluksi Ohjauskeskustelussa tuli esille kehitettävät asiat työssä ja omassa elämässä.
Työhyvinvoinnin ja tunteiden yhteys oli minulle uutta. Lopuksi yhteenvetokeskustelussa huomasin asioiden parantuneen prosessin aikana.
Ryhmäkeskustelut antoivat uusia ideoita.”

TUNTEET ja TUNNETAIDOT☘️ Tunteillamme on vahva vaikutus hyvinvointiimme☘️ Kaikilla tunteillamme on tarkoituksensa, eivät...
25/08/2024

TUNTEET ja TUNNETAIDOT

☘️ Tunteillamme on vahva vaikutus hyvinvointiimme

☘️ Kaikilla tunteillamme on tarkoituksensa, eivät ole koskaan väärin

☘️ Tunteen hyväksyminen: pysähtyä sen äärellä, nimetä se sekä sallia sen tuntua

☘️ Tunteemme ovat viestintuojia, ne kertovat aina jostain

☘️ Saamme tietoisesti vahvistaa myönteisiä tunteitamme, koska taipumuksemme ohjata itsemme ajatuksin negatiivisten tunteiden pariin tapahtuu meille luontaisesti

☘️ Voimme vahvistaa ja oppia tunnetaitoja ihan minkä ikäisenä tahansa

☘️ Harjoittelu vahvistaa resilienssiämme eli lisää joustavuuttamme kohdata haastavia tilanteita elämässämme

☘️ Tunne on erinomainen suunnannäyttäjä, kannattaa hyödyntää!!

28/07/2024

Ratkaisukeskeisyys

☘️Opeteltavissa oleva hyvinvointitaito

☘️Hyödynnettävissä kaikissa pulmatilanteissa, erittäin toimiva ihmissuhteissa (esim. lapset/nuoriso, parisuhde, työyhteisö)

☘️Ongelmien ja menneisyyden vatvomisen sijaan suunnataan katse tulevaan ja keskitytään ideoimaan ratkaisuja ja toivottuja tavoitteita

☘️Näin siirrytään myös aivoissa oikeaan paikkaan, joka mahdollistaa koko luovuuden ja ajattelutaitojen laaja-alaisen hyödyntämisen

☘️Visioidaan toivetilaa sekä mikä siitä tekee tavoittelemisen arvoista

☘️Huomioidaan hyvät ja nyt jo toimivat käytänteet

☘️Tiedostetaan hyödyntämistä ajatellen olemassa olevat vahvuudet ja taidot

☘️Laaditaan suunnitelmaa, siinä etenemistä sekä oman toiminnan osuutta

☘️Itsensä ja toisen arvostaminen ja armollisuus inhimillisyydelle ovat tärkeitä ratkaisukeskeisyyden elementtejä

Osoite

Suokatu
Kuopio
70100

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Avarrat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa