17/08/2026
🩷Viime perjantaina Kuopion kaupungin ehkäisevä päihdetyö oli mukana Back 2 School -tapahtumassa. Pisteellämme tavoitimme yli 200 lasta, joiden kanssa pysähdyimme näiden kysymyksen äärelle:
✨ Mikä tekee koulusta paremman paikan?
💪 Mikä on oma supervoimani? Missä olen hyvä ja mikä tekee minusta kivan kaverin?
Vastauksia lukiessa ei voi kuin ilahtua siitä, miten hienoja oivalluksia lapsilla oli💛
Paremman koulun tekevät lasten mielestä esimerkiksi hyvät kaverit, ystävällisyys, auttaminen, hyvä ruoka, kivat opettajat, työrauha, turvallisuus ja se, ettei ketään kiusata. Lapset kirjoittivat myös, että kaikki otetaan mukaan, ollaan reiluja toisille ja annetaan kaikkien olla sellaisia kuin ovat.
Myös omia supervoimia löytyi valtavasti. Lapset tunnistivat itsessään muun muassa kuuntelemisen, auttamisen, kiltteyden, reiluuden, huumorin, rohkeuden, luovuuden ja hyvänä kaverina olemisen. Joku osasi piristää muita, toinen puolustaa kaveria ja kolmas kertoi olevansa hyvä ottamaan kaikki mukaan.
Aika upeita supervoimia! ✨
Näiden asioiden vahvistaminen on myös tärkeä osa ehkäisevää päihdetyötä. Lasten ja nuorten hyvinvointia suojaavia tekijöitä rakennetaan jo varhaislapsuudessa.
Turvalliset ihmissuhteet, kaveritaidot, kokemus joukkoon kuulumisesta ja hyväksytyksi tulemisesta sekä omien vahvuuksien tunnistaminen rakentavat pohjaa hyvinvoinnille. Samalla vahvistetaan taitoja ja voimavaroja, jotka kantavat lasta myös myöhemmissä elämänvaiheissa.
Ehkäisevä päihdetyö onkin päihteistä ja niiden haitoista puhumisen lisäksi hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja lasten ja nuorten omien voimavarojen vahvistamista.