01/05/2026
Asiakas kysyi eilen minulta kinesioteippauksen vaikutusmekanismista, tai enemmänkin ”auttaako se?” Aivan rehellinen ja konstailematon vastaus on: ”en voi luvata, toisilla auttaa toisilla ei, tutkimuksia tehokkuudesta on” jatkossa aion kuitenkin vastata: ”kyllä se auttaa” no miksi vastaan näin vaikka asiassa muuttujia on vähintään riittävästi? Siksi, että tutkimukset tämän hoitomuodon ja oikeastaan minkä tahansa kivun hoidon yhteydessä nostavat tärkeäksi (on tutkimuksia joiden mukaan jopa kaikkein tärkein) Placebovaikutuksen. Eli ns lume vaikutuksen. Kyseessä on jo varhain tunnistettu ilmiö. Sanana käytetty ensimmäisen kerran tunnetusti jo psalmissa 114:9, kääntyy Latinankielisestä verbistä placeo joka taas tarkoittaa ”miellyttää/miellyttävä”. Tällä hetkellä ajatellaan tutkimuksien valossa, että onnistunut plasebo aktivoi aivoissa pitkälti samoja alueita kuin kipulääkkeetkin, sekä vapauttaa kehoon endorfiinejä ja dopamiineja. Vaikutus toisaalta on varsin subjektiivinen ja perustuu henkilön omaan kokemukseen kivun tai vaikkapa ahdistuksen tunteen muutoksesta. Objektiivisin mittarein kuten vaikkapa jonkin ruhjeen paranemiseen placebolla ei ole todettu merkittävää yhteyttä. Näinollen jos valitsemme asiakkaan kanssa hoitomuodoksi teippauksen ja asiakas kysyy: ”auttaako se?” Vastaan: kyllä se auttaa. Ja HUOM: tämä kirjoitus ei nyt tarkoita, että teippaus on täysin plaseboa. Teippauksella on monia tutkittuja vaikutusmekanismeja joista plasebo on vain yksi.