15/08/2026
Yhdistyksen aurinkoisella Pikisaaren (ruots. Beckholmen) kulttuurikävelyllä tutustuimme saaren yli 400-vuotiseen värikkääseen ja teolliseen historiaan. Se kalastajien luodosta kukoistavaksi pikiruukiksi, raskaaksi teollisuusalueeksi ja lopulta taiteilijoiden ja käsityöläisten suojelluksi puukaupunkimiljööksi. Retkemme alkoi Sokeri-Jussin kulmilla hyräillen Sitä Oolannin sotaa, joka oli hirmuinen. Sodan 1854 aikana englantilaiset polttivat Pikisaaren laivanveistämöineen ja rakennuksineen maan tasalle. Matkamme jatkui Merimiehenkotimuseoon, joka on aikoinaan toiminut myös tullitupana, ja sen historialliset lähteet voidaan jäljittää aina 1730-luvulle. Ns. Matilan talo siirrettiin turvaan nykyiselle paikalle v.1983. Museon vieressä on 1870-luvulla rakennettu hirsitalo, siinä toimii Art Hub taidekeskus.Tutustuimme Sandra Vitaljić: When You Think You Will Fall And You Don’t. Valimokadun Hellahuoneen oli Kerttuli Saajorannan Teemoja ja vatiaatioya näyttely. Taiteilija itse kertoi teoksistaan, Pikigalleriasssa perehdyimme karjalaiseen nykytaiteeseen. Matka jatkui Sakari Matinlaurin patsaiden luokse ja työtilaan. Kiersimme Pikinen polku ja tutustuimme teoksiin. Matkamme päätyi siihen, kun kävimme haistelemassa pien tuoksua ja katsomassa Oulun pammauksen kiveä.