19/08/2026
Lapsi on juuri aloittanut uudessa paikassa esikoulun ja hän tulee terapiaan jännittyneen oloisena. Olemme tunteneet jo muutaman vuoden ajan ja lapsi on puhut minulle yli vuoden kahdenkeskisissä tilanteissa sekä ajoittain yleisissä tiloissa. Näen hänestä, että uusi paikka ja ihmiset saavat hänen kehonsa jännittymään ja jähmettymään, lapsi haluaisi sanoa minulle jotain, m***a ei pysty. Aloitamme sillä, että hän saa kehoaan hieman liikkeelle. Ilmapallon puhaltaminen ja sillä hassuttelu saa lapsen hieman rentoutumaan ja hymyilemään. Vähitellen jännitys katoaa myös hänen kehostaan kun hän tavoittelee ilmassa leijuvaa ilmapalloa. Keho vapautuu, liikkeet kasvavat vähitellen, lapsi naurahtaa ja puhekin alkaa taas virrata vapautuneesti- kuten edellisellä terapiakerralla.
Oma kokemukseni on, että kehon kautta myös puherohkeus voi lisääntyä. Kuitenkin psykofyysisistä menetelmistä nimenomaan puherohkeuden lisäämisessä on vielä melko vähän tutkimusnäyttöä. Sen sijaan tutkimus tukee ajatusta, että tilannekohtaiseen puhumisen vaikeuteen liittyy usein ahdistuneisuutta, vireystilan vaihtelua ja toiminnan välttämistä, joihin kehollisilla säätelykeinoilla voidaan mahdollisesti vaikuttaa.
Psykofyysisillä menetelmillä toimintaterapiassa voidaan tukea kehon tuntemusten huomaamista ja vireystilan säätelyä, turvallisuuden kokemusta ja osallistumista tilanteissa, joissa puhuminen tuntuu vaikealta. Toimintaterapian näkökulma tai tavoite ei ole "saada lapsi puhumaan", vaan vahvistaa hänen kykyään olla tilanteissa, tunnistaa mitä kehossa tapahtuu, säädellä vireystilaa ja osallistua itselleen merkitykselliseen toimintaan.