01/08/2026
Mahtaa olla monille tuttu tunne, että elämä heittelee meitä sinne tänne. Ei ehkä vimmatusti, m***a kuitenkin. Koti on ponnahduslauta, josta lähdetään eteenpäin. Kuinka suuren loikan tai kuinka m***a välipomppua elämässä tekee ennen asettumista, on hyvin henkilökohtainen asia. Ja asettuuko ihminen lopulta lainkaan?
Minun ensimmäinen pomppuni oli maalta lapsuudenkodista Ristiinan kirkonkylälle. Välimatkat arjen asioihin, kuten kauppaan ja kirjastoon, lyhenivät. Se tuntui silloin hienolta. Samaan aikaan sain ajokortin, joten aiemmin polkupyörällä kuljetut matkat helpottuivat ja oma reviirini kasvoi. Kaupungissakin saattoi käydä ihan huvikseen. Voi sitä vapauden tunnetta!
Silloin ajattelin, etten enää koskaan asettuisi mihinkään pikkukylään. Suunta oli selvä – Helsinki. Olihan äitinikin opiskellut ja asunut siellä useita vuosia. Käpylä, Munkkiniemi, Meilahden sairaala, Koskelan sairaala, Klippan... Nuo paikat toistuivat usein hänen puheissaan, ja niissä oli jotain selittämättömän kiehtovaa.
Niinpä opiskeluaika, neljä vuotta, kului Helsingissä.
Valmistumisen jälkeen oli kuitenkin selvää, että muuttaisin sieltä pois. Tentteihin lukemisia ja kesätyöviikonloppuja lukuun ottamatta vietin lähes kaiken vapaa-aikani kotikonnuilla. En oikeastaan osaa edes eritellä, miksi niin vahvasti tunsin. Kaikki se, mikä joskus tuntui kaukaiselta haaveelta ja ehdottomalta tavoitteelta, ei enää kiehtonutkaan samalla tavalla.
Ymmärsin, että Helsinkiin pääsen aina halutessani, asuinpaikastani riippumatta. Ilmeisesti juureni olivat kuitenkin syvällä maaseudun mullassa ja kirkkaan järven rannalla – niillä rauhallisilla vesillä.
Olen kiitollinen, että sain elää ja kokea tuon vaiheen elämässäni. Muistoja, elämyksiä ja ystäviä kannan edelleen sydämessäni noilta vuosilta. Palaan Helsinkiin yhä iloisin mielin. Se on minulle rakas paikka, m***a koti on täällä.
Kun katson taaksepäin, tunnen ennen kaikkea kiitollisuutta. Olen saanut tehdä työtä, josta pidän, jo yli 30 vuotta Savitaipaleen apteekissa. Matkan varrella olen saanut rakentaa myös omaa polkuani Forever Aloe Vera -yrittäjänä ja myöhemmin Sinun jalkasi -jalkahoitajana. Ne ovat olleet enemmän kuin työtä – ne ovat antaneet mahdollisuuden kohdata ihmisiä ja toteuttaa itseäni. Luottamustoimet ja yhdistystoiminta ovat tuoneet vielä oman mukavan lisämausteensa arkeen.
Ne ovat juuret ja perhe, jotka pitävät minut maaseudulla. Tunnen vahvasti, että kotini on Suomenniemellä. Sivujuuret vetävät toki edelleen Ristiinaan – aika näyttää, sulkeutuuko ympyrä vielä joskus kokonaan.
Täällä minulla on kaikki, mitä tarvitsen: työ, perhe, ihmiset, luonto ja ennen kaikkea mahdollisuus unelmoida vielä uusista asioista.
Miten sinä koet nykyisen asuinpaikkasi? Tuntuuko, että sydän ja juuret ovat siellä, missä nyt elät?
Minä uskon siihen, että unelmilla ei ole postinumeroa. Siksi voin hyvin juuri näissä maisemissa.
– Minna 🌿
