13/05/2026
PYSÄHDY
Työuupumusta tutkittaessa, siihen vaikuttavissa tekijöissä on havaittu pitkittynyt merkityksettömyyden tai riittämättömyyden tunne. Kuormitusta on ollut monesta eri lähteestä ja palautumisen puute lisää uupumista.
Kuten liikunnassakin, tarvitsemme aikaa palautua ja antaa elimistön ja mielemme ladata akkua. Liikunnassa puhutaan superkompensaatiosta eli oikea harjoittelun ja palautumisen suhde lisää kuntoa kun taas ylikuormitus ja kova treeni ilman palautumista heikentää sitä. Sama koskee myös työkuormaa ja velvollisuuksia.
Mikäli palautumiseen ei ole aikaa, kuormitus kasvaa ja kunto heikkenee. Moni ajattelee, että "sitten lomalla" tai "viikonloppuna lepään", m***a kehomme ja etenkin aivomme kaipaavat taukoja ja palautumista keskellä arkeakin. Mielekkäät työtehtävät, hyvä johtaminen, tauotus ja palautuminen ennaltaehkäisevät työuupumusta. Tämä on sekä työnantajan että työntekijän vastuulla toteuttaa. Työantajan tulisi mahdollistaa tauotus ja palautuminen, sopiva työmäärä jne.
Työntekijän tulisi puolestaan kunnioittaa palautumisen mahdollisuuksia ja pitää huolta omasta hyvinvoinnista sekä töissä että vapaa-ajalla.
Miten sinun työpaikassasi tuetaan työssäjaksamista ja ennaltaehkäistään uupumista?