01/11/2026
Eilen sain seistä ylpeänä rinnalla.
Henri ja vanhempansa Silja ja Jyrki palkiittiin Viitasaaren vuoden 2026 yrittäjäpalkinnolla.
Ennen Henrin kanssa seurustelua minulla ei ole ollut kosketuspintaa maatalouteen.
Muistan kun kerroin omalle äidilleni tapailevani Henriä noin 13 vuotta takaperin, kertoi äiti topakasti että se poika ei sitten tarvitse laiskaa puolisoa. Eihän 20-vuotias Meri tajunnut ollenkaan, mitä äiti yritti vihjata.🤭
Toki vuodet ovat asian minulle näyttäneet:
Kuinka rikolliselta itsestä tuntuu tehdä vain viitenä päivänä viikossa töitä.
Kuinka ei tiedä mitä sanoa, kun toinen juuri palattuaan iltatarkastukselta klo 23.30 ja käydäkseen nukkumaan, puhelimeen kiljahtaa hälytys: robotti on jumissa ja on lähdettävä takaisin selvittämään tilanne.
Kuinka kesällä rehunteon aikaan alati muuttuvia sääennusteita kytätään ja tajutaan, että huomenna tuleekin vettä, nyt ajetaan seuraava vuorokausi aikaa vastaan rehut aumaan.
Kuinka puinnit olivat tänä vuonna kamalaa sivustaseurattavaa kun koko ajan oli vesikelit.
Kuinka maidon hinta tippuu. Ja polttoaineen hinnat nousevat.
Kuinka on todella uskallettava yrittäjänä ottaa se iso velkariski, koska pieni ei enää kannata.
M***a on myös tosi hienoja juttuja:
Kuinka Silja huolehtii jokaiselle ovesta sisään astuvalle ruokaa tarjolle. Siis ihan kaikille.
Kuinka Silja tilan töiden lisäksi omaishoitaa omaa äitiään Sainia ja huolehtii vielä meidänkin mukulat.
Kuinka Jyrki huoltaa ja huolehtii koneet niin, että voit sukkasiltaan traktoriin astua.
Kuinka paljon ihmisiä tarvitaan, että hommat toimivat.
Tässä vain pieni raapaisu. M***a saatte varmaan kiinni ajatuksista. Toivoisin, että jokainen siellä ruokakaupassa yrittäisi valita sen kotimaisen vaihtoehdon. Ja että suomen päättäjät ja me kuluttajat pitäisimme arvovalinnoilla tämän yritystoiminnan kannattavana. Sehän on kaiken liiketoiminnan edellytys.
Onnea vielä Jyrki ja Silja ja Henri: olette kaiken tämän ansainneet. Liikutusta itselleni aiheutti erityisesti se, kun palkintoa hakiessa nousivat kaikki viitasaaren yrittäjät seisoen taputtamaan Koskisille. Kukaan yrittäjä ei pärjää yksin ❤️
Viitasaaren Yrittäjät Silja Koskinen Henri Koskinen Jyrki Koskinen Jenni Hakonen