01/11/2026
Visiosta voimaa!
Luxury Glass Igloo Hotel in Levi, Lapland tarjosi aivan uskomattoman ihanat puitteet johtajana kasvamiselle!
Näkemisen kyky on yksi johtajan tärkeimmistä kyvyistä, silloin kun haluaa kasvaa ja kasvattaa. Näkemisen kykyä täytyy kultivoida. Lapin luonto, kauniit maisemat, inspiroivat puitteet, hyvät alustukset, keskustelut ja hyvä ruoka avaa ja avartaa mieltä. Ne tekevät juuri sitä, mitä me tarvitsemme tässä ajassa.
Tämä paikka toimii kyllä loistavana puitteena sellaiseen työskentelyyn, kun täytyy pystyä näkemään kauas ja hakea yhteistä omistajuutta ja sitoutumista seuraavaan kurviin.
Levin iglujen tarina on inspiroiva. Tauno Mäkelä sai vision paikasta yli 70-vuotiaana ja vaikka perheen viisi naista vastustivat ideaa, Tauno kuunteli hiljaa, teki ja toteutti. Utsvaaralla ei ollut silloin vielä ketään. Tauno on nyt 93-vuotias ja on aktiivinen yrityksessä edelleen. Aika hieno esikuva! Levi on paikkana kehittynyt ehkä juuri siksi, että siellä on ollut ihmisiä joilla on ollut kykyä nähdä ja puhaltaa yhteen hiileen. Tällaista mentaliteettia tarvitsemme koko maahan.
Paikka on tosi kaunis, ruoka äärimmäisen herkullista ja palvelu sydämellistä. Ja näin sesongin ulkopuolella hinnat ovat suomalaisen kukkarolle ihan mahdollisia. Iso suositus!