FlyingMind

10/11/2026

Myös itselle tärkeisiin ja innostaviin asioihin voi liittyä tarve todistaa omaa arvoa.

Eikä se tarve useinkaan katoa pelkästään vaihtamalla tekemistä. Me viedään se seuraavaan itselle tärkeään asiaan, kunnes pysähdytään sen äärelle, miksi meidän pitää tekemisellä osoittaa, että me riitetään.

08/11/2026

Me tulkitaan ihmissuhteissa helposti toisen toimintaa sen kautta, mitä itse tehtäisiin. Jos mä vastaan viestiin heti, kahden päivän hiljaisuus voi tuntua siltä, ettei toista kiinnosta. M***a mistä mä tiedän, mitä se hänelle tarkoittaa?

Meillä on erilaiset tavat pitää yhteyttä, erilainen rytmi ja omat maailmat, joiden keskellä eletään. Yksi reagoi nopeasti, toinen tarvitsee aikaa. Jollekin viestiin vastaaminen on tapa näyttää välittämistä. Toinen välittää yhtä paljon, m***a ei tule ajatelleeksi, miltä vastaamisen odottaminen toisesta tuntuu.

Mä uskon, että monessa tilanteessa välittämistä on enemmän kuin me toisen toiminnasta osataan nähdä. Tämä pätee parisuhteen lisäksi ystävyyteen ja muihinkin ihmissuhteisiin. Siksi kannattaa kysyä ja kertoa. Mitä sä tarkoitit? Näin mä sen koin. Tätä mä kaipaisin sulta.

M***a jos sä olet jo toistuvasti kertonut, mitä tarvitset, eikä mikään muutu, sekin on tärkeä huomata. Silloin kyse ei ole enää vain siitä, tietääkö toinen. Sun ei tarvitse loputtomasti etsiä parempia sanoja samalle tarpeelle. Silläkin on merkitystä, miten toinen suhtautuu siihen, mitä sä kerrot, ja mitä hän on valmis tekemään.

07/11/2026

Joskus me katsotaan meille tapahtuneita asioita ja mietitään, että miksi mulle piti käydä näin. Miksi aina mulle? Elämä on epäreilua. Tai turhaudutaan siihen, miten paljon aikaa johonkin meni. Miksi mä en vaan tajunnut tätä aikaisemmin?

M***a kun pysähdytään katsomaan taaksepäin, me monesti huomataan, että siellä me myös opittiin jotain. Ymmärrettiin jotain meille tärkeää, minkä avulla osattiin jatkaa eteenpäin ja ollaan nyt tässä.

03/11/2026

25/10/2026

Olin valmentamassa tyttöjen käsipallojoukkuetta teemalla ”tosissaan, m***a ei totisesti”. Siinä havahduin itsekin vielä syvemmin siihen, kuinka helposti meillä ihmisillä alun perin kiva tekeminen alkaa muuttua oman arvon mittariksi. Tunnistan tätä itsessäni, m***a näen sitä myös paljon ympärilläni.

Oli se sitten tuulitunnelilentämistä, padelia tai kiipeilyä. Mä voin lähteä tekemään jotain ihan vain siksi, että se kiinnostaa ja sitä olisi kiva kokeilla. M***a vähitellen huomio alkaa siirtyä siihen, kuinka hyvä mä olen. Opinko tarpeeksi nopeasti? Miten pärjään muihin verrattuna? Mitä muut ajattelee tästä?

Jossain kohtaa kyse ei olekaan enää vain siitä, mitä mä teen, vaan siitä, kuka mä olen. Mä olen tuulitunnelilentäjä. Mä olen padelpelaaja. Eikä siinä itsessään ole mitään väärää, että tärkeä tekeminen tulee osaksi identiteettiä. M***a jos siihen alkaa liittyä ajatus, että mun pitäisi myös olla siinä hyvä voidakseni arvostaa itseäni, niin yhtäkkiä tekemisessä on aika paljon pelissä.

Mitä jos mä yritän kaikkeni enkä siltikään onnistu? Mitä se kertoo musta? Kun virhe alkaa tuntua vastaukselta tuohon kysymykseen, on ymmärrettävää, että yrittäminenkin alkaa pelottaa. Silloin voi alkaa pidätellä itseään. Jos en laita itseäni ihan kokonaan likoon, voin aina ajatella, että olisin kyllä pystynyt, jos olisin oikeasti yrittänyt.

M***a samalla mä alan rajoittaa omaa oppimistani ja sitä tekemistä, josta alun perin innostuin. Harjoittelussa pitäisi kuitenkin uskaltaa yrittää niitä asioita, mitä ei vielä osaa. Se käy aika vaikeaksi, jos mun pitäisi samaan aikaan jatkuvasti osoittaa itselleni ja muille, että olen hyvä.

Mä saan haluta kehittyä ja voittaa. Saan ottaa itselleni tärkeän asian tosissani, ja epäonnistuminen saa tuntua pahalta. M***a mun ei tarvitse tehdä siitä päätelmää itsestäni kokonaisena ihmisenä. Se, etten osaa jotain tai ole yhtä hyvä kuin joku toinen, ei tarkoita, että mä olen huono.

Tätä mä itsekin harjoittelen. Että uskallan yrittää ja katsoa, mitä voin oppia, ilman että mun tarvitsee samalla todistaa omaa arvoani.

22/10/2026

Kun mä mietin omia riippuvuuksiani, niin yksi asia, mikä on tehnyt niistä luopumisesta tosi vaikeaa, on ollut se tunne, että mitä sitten jää jäljelle? Mitä elämässä on ilman sitä, minkä mä koen tuovan mulle jotain niin suurta?

Vasta jälkikäteen mä oon alkanut huomata, että se ei lopulta tuntunutkaan luopumiselta. Kun mä luovuin jostain, mä sain tilalle niin paljon enemmän. M***a sitä mä en voinut silloin nähdä, ja siksi se oli niin vaikeaa.

Samaan aikaan mä tiedän, että jos mä haluan asioiden muuttuvan, mun täytyy myös tehdä jotain toisin. Vaikka mä en vielä siinä hetkessä näkisi, mitä siitä voi syntyä.

20/10/2026

Itsestä huolehtuminen ei ole pelkästään sitä, että osaa sanoa muille ei tai pitää omista rajoistaan kiinni. Se on myös niitä ihan tavallisia arjen valintoja. Miten mä nukun, mitä mä syön, mihin mä käytän aikaani ja keiden kanssa sitä vietän.

Ja ennen kaikkea sitä, että mä tunnistan, mitä itse tarvitsen voidakseni hyvin. Mä voin välittää muiden hyvinvoinnista ja huomioida heidän tarpeitaan, m***a muistanko kuunnella myös itseäni.

Ei mun tarvitse aina laittaa itseäni ensimmäiseksi. M***a ei myöskään viimeiseksi.

Jos mä ajattelen, että kaikki ihmiset on yhtä arvokkaita ja jokaisen ihmisen hyvinvoinnilla on merkitystä, niin miksi se ei koskisi myös mua? Ja jos mä en itse pidä huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani, niin kuka pitää?

Se on erikoista, kuinka usein meille toitotetaan ihan pienestä pitäen, miten pitää kuunnella muita. M***a meille ei opeteta, miten kuunnella itseä.

18/10/2026

”Älä mieti, mitä muut ajattelee.”

M***a totta kai mä mietin. Ja mun mielestä pitääkin.

Me ollaan sosiaalisia olentoja. Me eletään suhteessa toisiimme, ja se, mitä mä teen, vaikuttaa muihin. Ihan niin kuin muiden tekemiset vaikuttaa muhun.

Siksi on tärkeää välillä käydä toisten ihmisten kengissä. Yrittää ymmärtää, miltä asiat heidän näkökulmastaan näyttävät.

M***a niihin kenkiin ei tarvitse jäädä asumaan.

Mä voin käyttää tuntikausia siihen, että mietin, mitä muut ajattelevat, miltä heistä tuntuu ja miten mun pitäisi toimia, jotta kukaan ei pettyisi.

Eikä se välttämättä vie mua yhtään lähemmäs ratkaisua.

Jossain vaiheessa pitää tulla takaisin omiin kenkiin. Kysyä, mitä mä itse ajattelen. Mitä mä haluan? Mitä mä tarvitsen? Mikä mulle on tärkeää?

Koska jos mä huomioin kaikkien muiden tarpeet ja näkökulmat m***a unohdan omani, en oikeastaan huomioi kokonaisuutta.

Mä olen osa sitä ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

Ja missä universumin kirjassa muka sanotaan, että mulla olisi yhtään vähemmän oikeutta voida hyvin kuin kenelläkään muulla?

Ei mun tarvitse ansaita sitä oikeutta olemalla hyödyksi muille.

M***a samalla mun hyvinvointi vaikuttaa myös muihin. Ihan niin kuin heidän hyvinvointinsa vaikuttaa muhun.

Kyse ei siis ole siitä, että pitäisi valita itsensä tai muut.

Vaan siitä, että kun olen yrittänyt ymmärtää muita, muistan ottaa myös itseni mukaan. Ja sitten teen valinnan, jonka kanssa voin elää, vaikka se ei miellyttäisi kaikkia.

15/10/2026

RIIPPUVUUS 3/4

Tässä on mun mielestä yksi riippuvuuden kiinnostavimmista ristiriidoista.

Aluksi jokin asia auttaa muuttamaan oloa. Se rauhoittaa, helpottaa, vie pois ahdistuksesta, levottomuudesta, tyhjyydestä tai jostain muusta, jonka kanssa on vaikea olla.

M***a erityisesti aineiden kohdalla voi jossain vaiheessa käydä niin, että asetelma kääntyy.

Alkuperäinen syy voi olla jo poissa. Elämäntilanne voi olla toinen. Ilman riippuvuutta olo voisi ehkä olla ihan hyväkin.

M***a nyt paha olo syntyykin siitä, ettei ainetta ole.

Se, mikä joskus auttoi säätelemään oloa, on alkanut itse ylläpitää tarvetta säädellä sitä.

Siksi kysymys “mihin mä tarvitsen tätä?” ei välttämättä saa samaa vastausta tänään kuin silloin, kun kaikki alkoi.