19/09/2026
Istuskelen tässä junassa jälleen matkalla kohti Helsinkiä ja mediaalista jatkokurssia. Kurssi on nyt yli puolen välin ja matka sen mukana on ollut taas vähintäänkin mielenkiintoinen. Kuten aina, tällaiset henkiset kurssit aloittavat minussa sisäisen prosessin, missä tarkoitukseni olisi kasvaa yli totuttujen rajojeni, haastaa näkemyksiäni ja kaikkea oppimaani ja ennen kaikkea sitä, kuka ja millainen luulin siihen mennessä olevani ihmisenä.
Vaikka olen ollut henkisten asioiden äärellä jo pitkään, kokemus omasta keskeneräisyydestä seuraa mukana. Toisaalta ajattelen sen olevan hyvä juttu, muutoinhan sitä luulisi ettei kehitettävää enää olisi ja sehän olisi suurin emävale ikinä. Aina voi kehittää omaa osaamistaan jos haluaa. Ja toisaalta on riittävä juuri sellaisena kuin on, ei ole pakko aina pyrkiä parempaan. Täydellisyyden tavoittelu on varma suunta uupumukseen.
Kurssilla kun tammikuussa aloitin, tuntui etten osaa yhtäkkiä enää yhtään mitään. Haasteita tuntui riittävän. Lisäksi kurssilla pääsin kokemaan sitä karumpaa puolta elämästä ja meediona työskentelystä, että sai tosissaan puntaroida, onko itsestä koko työhön ylipäätään. Oma herkkyys ja empaattisuus, varsinkin lapsia ja nuoria kohtaan, on todellakin siunaus...ja samalla kirous.
Kävin muutaman kuukauden läpi vaihetta, jossa kyseenalaistin kokonaan oman jaksamiseni ja halukkuuteni tätä työtä tekevänä. Kyseessä kun on paljon asiakaskohtaamisia ja monesti saatetaan olla aika raskaidenkin asioiden äärellä. Kuolema on yleensä sellainen aihe, minkä suurin osa länsimaisista ihmisistä mielellään lakaisee maton alle eikä siitä saa puhua. Omassa työssäni se on arkipäivää.
Itse herkkänä ihmisenä itken monesti koskettavien tilanteiden ja ihmiskohtaloiden edessä. On pitänyt kovasti harjoitella, että ohjaan omaa energiaani niin, etten menisi tilanteisiin liikaa mukaan ja etteivät päivän tapaamiset seuraisi minua kotiin asti. Liiallinen itseni kovattaminen ei ole kuitenkaan se ratkaisu,, mitä kohti haluaisin mennä. Olisi todella tärkeää uskaltaa tuntea ne tunteet mitä tuntee ja antaa niiden virrata. Eihän muutoin henkikään voisi kertoa omilla tunnisteillaan minulle millainen oli tai mitä hän ehkä elämänsä aikana tunsi, jos en ymmärtäisi omia tunteitani.
Sitten kun oivalsin, että saan olla oma itseni ja tehdä työtäni omalla laillani, saan herkistyä asiakkaiden kanssa jos itkettää ja olin sinut oman herkkyyteni kanssa, päätin antaa tälle prosessille uuden mahdollisuuden.
Aloin työskennellä enemmän omilla ehdoillani, tein henkimaailman kanssa uuden ja tarkemman sopimuksen ja sain sitä myöten positiivisempaa otetta toimintaani, tuntuu kuin uusi positiivisempi aikakausi olisi alkanut.
Kysehän ei koskaan ole ollut henkimaailmasta, sillä sen olen kokenut nostattavana, humoristisena, iloisena, positiivisena ja ennen kaikkea hyvin lohdullisena. Kyse on ollut ennemminkin siitä, miten oma mieli (uskomukset ja pelot) ovat olleet oman sieluyhteyteni tiellä. Sieluni kun muistaa hyvin sen rakkauden mistä olemme kaikki lähtöisin, mieli on sen vain unohtanut tässä ajoittain hyvin raadollisessakin maailmassa.
Niin, että terkkuja vaan täältä tien päältä! Oon huono somettamaan ja tykkään paljon enemmän keskittyä itse työhön ja ihmisten kanssa kohtaamisiin kasvotusten. Tiedän, että yrittäjänä pitäisi olla paljon enemmän esillä somessa näkyvyyden vuoksi, m***a kun se ei vaan ole mun juttu 🤷♀️.
Käytän mieluummin aikaani huolehtiakseni palautumisesta ja se on sitä, että ennemmin hiljennyn, kääriydyn vilttiin ja villasukkiin tai käyn kävelyllä luonnossa ja nukun! Ja rauhoitan siten hermostoani. Väsyneenä minusta ei ole tähän työhön, on pidettävä itsestä huolta 🌿
Vaikka minusta harvakseltaan täällä facessa kuuluu, olette silti mielessäni 💚🙏 Ihanaa viikonloppua kaikille! 🌞
